perjantai 19. syyskuuta 2008

Kirpputoreista ja hinnoittelusta



Kirpputorien ensimmäinen tarkoitus
on mielestäni kierrätys.
Toisen roska on toisen aarre.
Tämä tarkoittaa myös sitä, että
hinnat ovat alhaiset. Halvat. Enintään kohtuulliset.
Ärsyttää, että jotkut yrittävät hyötyä
aina ja kaikkialla, ja myyvät kirpputorilla
kauppatavaraa ja jopa kalliimmalla kuin kaupassa
vastaava uusi maksaisi.
Ja taas toisaalta, mistä tahansa vanhasta,
mitä ei kaupasta enää saa, pyydetään
yleensä liikaa.
Ylihinnoittelua olen huomannut sekä
pääkaupunkiseudulla, isoissa kaupungeissa
ja pikkupaikkakunnillakin.
Välillä huomaa, ettei kalliit hinnat ole
merkki ahneudesta tai rahastuksesta
vaan tietämättömyydestä.
Mummoilla menee markat ja eurot sekaisin.
Kulahtanut kuppi on kuitenkin vain kuppi,
vaikka millä leimoilla.
Vääntynyt peltipurkki on kuitenkin vain peltipurkki,
vaikka joihinkin yksilöihin lyödään
hintaa lisää nostalgia/retro-perustein.

Kymppi on kirppiksellä jo paljon rahaa.
(Ja niin, se on todellakin enemmän kuin 50 markkaa.)
Omia kirppariostojani ohjaa ehdottomasti hinta.
Vaikka näkisin jotain kivaa, en osta sitä,
jos hinta hirvittää tai edes epäilyttää.
Suurin osa kirppiksiltä ostamistani tavaroista
ovat 0,10-5 euron haitarissa.
Poikkeukset vahvistavat säännön,
myös tänään.

Löysin Kilta-kastikekulhon, joka maksoi 35€.
(Just nyt ei tule mieleen, olisinko ikinä ostanut kirpparilta
mitään kalliimpaa... Ja huuto.nettiä ei siis lasketa.)
Epäröin, mutta ostin kuitenkin.
On se sen arvoinen.

Näyttää kuvassa muuten kolme kertaa
pienemmältä kuin onkaan.

9 kommenttia:

Minimalisti kirjoitti...

tekstisi on aivan totta! olin viitasaaren spr-kirppiksellä, ja sinne oli tullut uutta roinaa mm. lipasto. kysyin hintaa ja henkilökunta sanoi että pitää katsoa hinta huuto.netistä tai soittaa jyväskylään.
hinta olikin sitten 190e...

Tiivi kirjoitti...

Joo, tuo huuto.netin käyttäminen jumalasta seuraavana on ehkä ärsyttävintä! Kautta aikain on ollut aivan eri asia, ostetaanko huutokaupasta vai kirpputorilta. Hinnat eivät voi olla samat! Samoin antiikkiliikkeen ja kirppiksen hinnoissa pitäisi olla hyvä hajurako. Jos haluaa rahastaa, laittakoon sitten huuto.nettiin tai alan liikkeeseen! Puh. Tulipa taas vuodatettua. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Loistava kirjoitus sinulta!!!
Kirpparit eivät ole enää vähävaraisten ostospaikkoja...

Tiivi kirjoitti...

Kiitos Anu :o)

Ouppa kirjoitti...

Olen kyllä niin samaa mieltä! Kirpputorit on kierrätystä varten, ei rahastusta, juuri niinkuin kirjoitit. Kotipaikkakunnallani en oikeastaan käy enää kuin yhdellä kirppiksellä, kun kaikilla muilla törmää ihan liian usein ylihinnoiteltuihin tavaroihin ja se turhauttaa. Mitä järkeä on tehdä löytäjä, jos ei sitten kuitenkaan niitä voi ostaa. Jos sitä haluaisin menisin uusien vaatteiden ja tuotteiden putiikkeihin ja design-myymälöihin. Ja sitten taas se yksi kirppari jota suosin, jättää kädet usein aika tyhjiksi, koska siellä ei sitten ole niin paljon löydettävää. Pitää vain yrittää suhtautua asiaan niin, että hakee sieltä enemmänkin materiaaleja, kuin valmiita tuotteita. Niitä sieltä aina löytyy.

Anonyymi kirjoitti...

Iloinen poikkeus ovat pihakirppikset. Ainakin Tampereella tänä kesänä vierailemillani pihakirppiksillä hinnat olivat kohdallaan!

Muilla kirppareilla täytyy varmaan harkita ostoboikottia, jos hinnat vaan jatkavat nousuaan. Kyllä ne siitä kummasti halpenevat, jos kukaan ei osta.

Maiju kirjoitti...

Tässä on vaan sellainen juttu, että kirpparipöytienkin hinnat ovat nousseet hirveästi. Olisi kiva mennä myymään kaikkea vanhaa pois tyyliin 0,10 €-1 €, mutta täällä pikkukaupungin kirppiksellä sillä ei maksa edes pöytävuokraa.

Sen takia tavarat saa vielä pölyttyä omassa kaapissa. Ehkä joskus on niin paljon myytävää, että saisi tuon 25 €:n pöytävuokran viikossa.

Tiivi kirjoitti...

Elfrein, täällä pk-seudulla on kyllä vielä kovemmat hinnat. Viikko 39€ esimerkiksi. Ja kyllä pääsin omilleni, just loppui kahden viikon pöytä.

Maiju kirjoitti...

Eli ei mitään järkeä mennä myymään. Pitää säästää tavarat ensi kesän ulkokirppiksille, niissä sentään on hieman halvempaa. :)