torstai 24. heinäkuuta 2008

Väliaika

Kotoa on lähdettävä (kotihiirenkin),
heti ensimmäisenä lomapäivänä.
Se tarkoittaa sitä, että
tekemättömät jäävät tekemättömiksi,
lykkääntyvät.


Ja sitä, että vieroitutaan
tietokoneesta viikoksi.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

"Seitsemän-iltaa-viikossa"




Tunnustan!
Olen aikamoinen kotihiiri.

Tykkään siitä, että
tavarat ovat järjestyksessä,
torkkupeitto sängyn jalkopäässä,
jääkaapissa on luomuketsuppia,
kirjoja hyllyt pullollaan
ja ikkunat auki yötä myöden.

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Mukiin menevä!


Teeman mallinen Donitsi -muki
on hauska ja sopivan värinen, joten tulipa huudettua.


Meillähän onkin pulaa mukeista...
Muumeja on kolmisenkymmentä,
pupuja kaksi,
ruskeita tuoppeja kolme,
mustaa Kiltaa ja Teemaa ainakin kymmenen,
Pentikin Viinimarjan erikokoisia kuppeja kahdeksan,
Pentikin vanhaa Hiisiäkin pari.
Yhteensä siis yli 50 kuppia/mukia.



Iso Pyrex on hyvä salaattiastia.
Tämän salaatin juju on
paahdetut auringonkukansiemenet.

Mesikko täräytti tänne tunnustusta:


Lähtee eteenpäin viidelle kesäiselle blogiin:
Liivian taloon
Arjen aarreaittaan
Maaritin maailmaan
Kesäkumpuun
ja Tiukuselle, vaikka onkin lomalla ;)

Kilta-kilpailu ja kotilasi


Tässä kilpailua vuodelta 1953

Palkintona siis silloin tuoretta Kiltaa Kaj Franckilta.
Pitäisi tuollainen pata varmasti ostaakin.

Tässä muutaman vuoden perästä, vuodelta 1959


Laitoin näille vanhoille mainoksille
oman kategorian/tunnisteen, jotta
löytää helposti myös uudestaan.
On ne niin ihania, että mielellään niitä
katselee!

Näissäkin kuvat saa klikattua
suuriksi, jotta tekstin voi lukea.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

And the winner is...



Nimilappujen arvonta-astiana toimi
Pentikin vanha voirasia.

Mieskäsi nosti kiposta nimen...

Nasti!

Tässä pikkuinen vilaus Nastille
kehittelemästäni pikkuisesta palkinnosta.


Laita, Nasti, sähköpostia,
niin pääsen lähettelemään sinulle
yllätyksen!


perjantai 18. heinäkuuta 2008

Laukkuja




Kotikotoa löytyi vielä yksi Innon Classic,
alkuperäisenä ruskeana.


Valitettavasti tilaa on niin vähän (laukkuja paljon),
että naulakko laukkuineen joutui piiloutumaan
eteisen liukuovikaapin sisään.

torstai 17. heinäkuuta 2008

Hyllyvät hyllyt




Mausteille on nyt enemmän tilaa,
kun laitettiin remonttiasunnosta "pelastettu"
50cm hyllykkö lieden yläpuolelle, siihen
outoon tyhjään kohtaan kaappien välissä,
jossa yleensä onkin liesituuletin/maustehylly.



Kotikotoa toin retronruskean
metallikorivirityksen siivouskaapin
oveen. Näitä pikakohennusratkaisuja
tehdessä tulee välillä mieleen, kuinka
eri lailla kaikkea tekisi, jos olisi se oma.

Kommentoikaahan vielä viikonlopun ajan!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Tyynyjä ja tofua




Toinen kasti pääsi kirjoituspöydän päälle.
Laittelin siihen vanhoja parsinlankoja
ja muuta pientä.


Eräänä iltana tein pikaruokaa:
marinoitua tofua, kesäkurpitsaa ja paprikaa
(parvekkeelta! :))
Keittiön pöytä (pilkottelee kuvassa)
on yhä lepotilassa, mutta eiköhän se tästä...
Lomalla sitten?

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Sirpaleista selviytymisen opas


Kirppiksillä käyminen tuottaa joskus
suurta harmistusta, joskus suurta iloa.
Joskus löytää jotain, joskus ei.

Joskus aamulla kahvinkeittimen pannu
tippuu lattialle ja hajoaa.
Siitäkin voi harmistua ja silti selvitä.

1.Otetaan kahva ja
muu jäljellejäänyt ripe laukkuun ja
pyöräillään Pelastusarmeijaan
(no, ei tällä kertaa pelastusta),
Kierrätyskeskukseen ja Lähetyskirppikselle.

2.Verrataan kahvipannuja omaan rippeeseen.

3.Kolmas kerta toden sanoo ja otetaan riski,
joka maksaa 2€

4.Pyöräillään takaisin kotiin kutina mahanpohjassa.

5.Keitetään reilut kahvit sopivalla pannulla
ja ollaan loppupäivä iloisia.


Kuvan keitin ja kupit eivät liity tapaukseen.

Paitsi niin, että joku meillä tykkäisi
noista siivistä, minä en. Mutta
entäpä palapeli? Siitä tuli pieni ahaa-elämys.



Ei sillä, että tässä taloudessa tarvittaisiin
yhtään kahvikuppia lisää...

Maljakoita ja messusauna


Tietokone ja kamera eivät edelleenkään
halua ko-operoida keskenään.
On helpompi lähteä liikkeelle,
kun on kuva.
Joten jääköön ne sepustukset
hamaan tulevaisuuteen, kun nämä
kaksi rakasta laitetta jaksavat taas.

Anu Penttinen on laajentanut
väriskaalaa ja tuotteita magneetteihin
ja valaisimiin. Pidän silti vanhoista
hyvistä mustavalkoisista.



Jos joskus olisi sauna ja suihku,
niistä voisi hyvinkin tulla harmaanmustat
tai mustanharmaat.


Kuvan lähde

Pst. Voitte yhä kommentoida,
arvontaa suunnitellaan aikaisintaan
viikon lopussa.

torstai 10. heinäkuuta 2008

Tarkasteluja


Olen seurannut kuukauden päivät
Lahonneen lankkulattian vierailutilastoja.
Kävijöitä on
kuukauden aikana
käynyt n.
750 henkilöä n. 1400 kertaa.
Keskimäärin blogivierailu on kestänyt
1 minuuttia 49 sekuntia.
Eniten päivää kohden käyntejä on ollut 120 kpl.

Hakusanoja, joilla blogiin on päädytty:

fiskamin
lankkulattia
omashop
arabia tuhkakuppi
lautashylly

Vierailuja on tullut eniten
tietysti
Suomesta, mutta
myös
Alankomaista, Yhdysvalloista,
Englannista ja Ranskasta.
Muutama on eksynyt myös
Ruotsista, Japanista ja Espanjasta.

Suurin osa on tullut Blogilistan kautta
ja suoralla osoitteella tai Bloggerin kautta.

Kiitos!

Samalla tämä on Lahonneen lankkulattian
sadas kirjoitus.

Jätä itsestäsi merkki, terveisiä,
kommenttia, mitä vain
laatikkoon, niin saatan tekaista
pienen arvontayllätyksen.



keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Brilliante!

Lahonnut lankkulattia sai tunnustuksen
Tirsulta sekä Mesikolta.
Kiitoksia naisille!

Säännöt:
1. Voittaja saa laittaa logon blogiinsa
2. Linkitä siihen blogiin josta sen sait
3. Nimeä vähintään 7 muuta blogia sen saajiksi
4. Laita noiden blogien linkit sivuillesi
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi

Jotenka minulta tämä lähtee eteenpäin:

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Siirtymisiä




Silitysrautakokoelma (lisää ja lisää)
kasvaa kuin vahingossa.


Arkku tuli tv-tason tilalle.
Taso sai uuden paikan ankealta
parvekkeelta.

HS:n sivuilla on rutkasti
ihmisten lähettämiä parvekekuvia.
Tarttis selailla inspiraation saavuttamiseksi!


lauantai 5. heinäkuuta 2008

Parvekedilemma




Parveke on karu.
Betoninen, harmaa, kuollut.

Ei yksi tuoli kesää tee,
parvekkeelle, jossa kasvaa
korkeintaan sammal.
Kolmas kerta toden sanoo,
mutta se ei taida koskea parvekkeita.
Kolmas kesä meneillään,
yhtä kurjan näköinen se on yhä.