Vuosisadan rakkaustarina

Tutkin parvekkelta käsin pihan roskalavaa,
josko sinne olisi ilmestynyt herkkuja.
Uumoilin näkeväni neulepallin,
jota sitten lähdin metsästämään.
Pallihan se oli, kansi ja kaikki,
väritkin mitä mainioimmat.
Vaikka onkin tekonahkainen.

No, siinä sitten katsellessa osui silmiin
yhtä sun toista. Ja vielä lisää.
Olisinpa nähnyt naamani!
Hyppelin kädet täynnä roinaa
sisälle ja hymyilin.
(Oikeastaan tarvittiin kaksi kierrosta.)
Koska on myöhä ja pidän yllä jännitystä,
en paljasta enempiä.

Ps. Äiti, kun luet tätä kuitenkin, älä järkyty.
Kyllä varastoon mahtuu... :)